| Pori |
|
Vanhakoivistontie 43 |
|
| Kylä: | Vanhakoivisto |
| Ajoitus: | 1800-luvun alkupuoli? (laajennusosa 1920-luvun alku) |
| Kohdeluokka: | C - kohde voidaan jättää suojelun ulkopuolelle |
| Inventoitu: | 27.11.2002 |
| Kuvaus | |
| Kohde esiintyy vanhassa kartassa, joka kuvaa Koiviston keskustaa 1930-luvulla, Lehtisen talon nimellä. Hirsirakennuksen vanhempi osa on oletettavasti peräisin 1800-luvun alkupuolelta ja olisi näin ollen Vanhakoiviston vanhin pystyssä oleva talo. Rakennusta on laajennettu 1920-luvun alussa siten, että sen itäpäätyyn tehtiin jatke. Uudessa osassa aloitti toimintansa Osuusliike Kansa, joka muutti rakennuksesta 1930-luvulla Vanhakoivistontien toiselle puolelle valmistuneeseen uuteen rakennukseen.
Vuonna 1952 talosta purettiin sauna- ja varasto-osan jatkeena ollut vanha suuli. Asuin- ja saunaosan välinen seinä on tehty muuratusta puusta. Pihan puoleisessa asuinosan ulkoseinässä on ollut toinenkin ulko-ovi. Nykyään sen kohdalla on ikkuna. Talon itäpäädyssä on sijainnut kaksi ikkunaa, jotka ovat jossain vaiheessa pantu umpeen. Talon ikkunat ovat uusitut jo ennen vuotta 1970. Niiden puitejakoa on muutettu. Kohteen vesikatossa olevan sementtitiilikatteen alla on vanha pärekatto. Rakennuksen eteläsiivessä on sauna ja sen yhteyteen kuuluu myös pukuhuone. Saunan katossa on lämmöneristeenä ladottuna vanhaa suoturvetta, joka saattaa olla 1800-luvun alusta. Sauna- ja varasto-osan eteläpäässä on varastotilassa portaat, joista pääsee ullakolle. Ullakkotilasta, joka on varaston yläpuolella, noin puolet toimii kylmänä varastotilana. (2002) |
|
| Arviointi | |
| Luokka C
Kohteessa on tehty runsaasti sen kulttuurihistoriallista arvoa vähentäviä muutoksia, mutta sillä on merkitystä osana suurempaa rakennuskokonaisuutta tai se on maiseman osana merkittävä. Arvot: Rakennushistoriallinen Historiallinen Maisemallinen Luettelointiperuste: Rakennus kuuluu olennaisena osana Vanhakoivistontien miljööseen ja sen vanha osa on omistajan tiedon mukaan 1800-luvulta. Laajennusosassa aloitti toimintansa 1920-luvulla Osuusliike Kansa. |
|
| Porin Vanhakoiviston rakennusinventointi 2002 | |
| Kohteen rakennukset | |
| Asuinrakennus | |