| Pori |
|
Vanhakoivistontie 45 |
|
| Kylä: | Vanhakoivisto |
| Ajoitus: | 1920-luvun puoliväli |
| Kohdeluokka: | C - kohde voidaan jättää suojelun ulkopuolelle |
| Inventoitu: | 12.12.2002 |
| Kuvaus | |
| Talo on rakennettu 1920-luvun puolivälissä alun perin vanhan puretun navetan luonnonkiviperustuksen päälle. Myöhemmin rakennusta on laajennettu ja korotettu mahdollisesti 1940-luvulla. Jonakin aikana pihajulkisivulla on ollut kaksi ulko-ovea, joista toinen, pohjoisempi on luultavasti suljettu 1950-luvulla. Vuonna 1957 talossa on ollut suurempi peruskorjaus. Toinen sisäänkäynti tehtiin katujulkisivulle.
Vuonna 1994 katujulkisivun sisäänkäynti suljettiin ja ulkoportaat poistettiin sekä entisen oven kohdalle tuli ikkuna. Kuisti, jota talossa ei ole aikaisemmin ollut, tehtiin vuonna 1999. Rakennuksen ikkunat ovat uusitut ja niiden puitejakoa on muutettu. Tontilla on myös huopakattoinen autosuoja sekä 1960-1970-luvulla rakennettu jalassauna. (2002) |
|
| Arviointi | |
| Luokka C--
Kohteessa on tehty runsaasti sen kulttuurihistoriallista arvoa vähentäviä muutoksia, mutta sillä on merkitystä osana suurempaa rakennuskokonaisuutta tai se on maiseman osana merkittävä. Arvo: Maisemallinen Luettelointiperuste: Kohde kuuluu osana viereisellä tontilla kuuluvaan vanhaan rakennukseen, joka joskus oli samassa pihapiirissä, sekä Vanhakoivistontien miljööseen. |
|
| Porin Vanhakoiviston rakennusinventointi 2002 | |
| Kohteen rakennukset | |
| Asuinrakennus | |