| Pori |
|
Lepistön entisen maatilan päärakennus |
|
| Kylä: | Vanhakoivisto |
| Ajoitus: | 1923 ja 2000 |
| Kohdeluokka: | C - kohde voidaan jättää suojelun ulkopuolelle |
| Inventoitu: | 29.11.2002 |
| Kuvaus | |
| Kohde on 1920-luvun alkupuolella rakennettu entinen maatilan päärakennus.
Talo on maalattu ja kunnostettu ulkopuolelta. Rakennuksen alakerran ikkunat, jotka on uusittu jo aikaisemminkin, on tarkoitus uusia samanlaisiksi kuin ullakon vanhat jugend-tyyliin kuuluvat ikkunat. Kaksi Palokunnantien puoleisen päädyn alakerran ikkuna-aukkoa on laitettu umpeen, kuten ilmeisesti myös pihanpuoleisen fronttonin ulko-ovi. Tilaan kuului asuinrakennuksen lähistöllä ollut isohko mansardikattoinen navetta mansardikattoisine fronttoneineen. Tämä rakennus purettiin uuden tien, Lehtolantien takia. Päärakennuksen pihalle johti Lepistöjen aikaan kaunis koivukuja Raunintieltä. Tästä koivukujasta on osa vielä nähtävissä. (2002) |
|
| Arviointi | |
| Luokka C
Kohteessa on tehty runsaasti sen kulttuurihistoriallista arvoa vähentäviä muutoksia, mutta sillä on merkitystä osana suurempaa rakennuskokonaisuutta tai se on maiseman osana merkittävä. Arvot: Rakennushistoriallinen Historiallinen Maisemallinen Luettelointiperuste: Kohde on vanha maatilan mansardikattoinen päärakennus 1920-luvulta ja on jäänne Vanhakoiviston alkujaan maanviljelysvaltaisesta alueesta. |
|
| Porin Vanhakoiviston rakennusinventointi 2002 | |
| Kohteen rakennukset | |
| Asuinrakennus | |
| Varastorakennus | |