| Pori |
|
Tukkitie 6 |
|
| Kylä: | Koivistonluoto |
| Ajoitus: | 1910-1920-luku |
| Kohdeluokka: | C - kohde voidaan jättää suojelun ulkopuolelle |
| Inventoitu: | 21.1.2004 |
| Kuvaus | |
| Talo on rakennettu vuonna 1923. Rakennuksessa tehtiin peruskorjaus vuonna 1994, tätä ennen se oli päässyt melko heikkoon kuntoon. Edellinen remontti oli ollut vuonna 1974 jolloin mm. kuistia laajennettiin. Laajennukseen tehtiin WC- ja suihkutila. Sitä ennen remontti oli vuonna 1950, jolloin vesikaton pärekate muutettiin sementtitiilikatteeksi. Nykyään katteena on uudehko pelti. Ikkunat ovat uusitut ja niiden puitejakoa on muutettu.
Pihassa sijaitseva entinen asuinrakennus on rakennettu luultavasti aikaisemmin kuin nykyinen päärakennus. Siinä on jossain vaiheessa uusittu ikkunat ja niiden puitejakoa on muutettu. Osassa ikkunalasien tilalla sijaitsee valkoiseksi maalattu levy. Ulko-ovi on uudehko. Lisäksi pihassa on piharakennus, jonka kanssa lähes samalla paikalla on sijainnut joskus vähän suurempi ulkorakennus. (2004) |
|
| Arviointi | |
| Luokka C-
Kohteessa on tehty runsaasti sen kulttuurihistoriallista arvoa vähentäviä muutoksia, mutta sillä on merkitystä osana suurempaa rakennuskokonaisuutta tai se on maiseman osana merkittävä. Arvo: Maisemallinen Luettelointiperuste: Rakennus edustaa vaatimatonta 1920-luvun pientaloa ja asumistapaa. |
|
| Porin Koivistonluodon rakennusinventointi 2004 | |
| Kohteen rakennukset | |
| Asuinrakennus | |
| Entinen Asuinrakennus | |
| Varastorakennus | |